100_tekoa94V_pieni

OULULAINEN TEKO 94 ON RETKET.FI -SIVUSTO

16.7.2015
Sata tekoa Oulusta -listan 94. teko on retket.fi -luontomatkailusivusto, joka esittelee Oulun alueen luontomatkailupalveluja. Sivuston tavoitteena on auttaa matkailijoita ja alueen asukkaita löytämään paremmin alueen monipuoliset luontomatkailupalvelut ja niitä tuottavat pienet yritykset.

Toukokuussa avatulla sivustolla on esillä yli 30 palveluntuottajaa ja yli 70 erilaista matkailupalvelua. Retket.fi -sivuston kautta löytyy tietoa paikallisten palveluntarjoajien retkistä ja aktiviteeteista: esimerkiksi täydenkuun tähtiretki, merirysän kokeminen ja tutustumisretki luonnon villiyrtteihin. Teemana voi olla esimerkiksi kalastus, luontoretki, maaseutu, melonta tai luonnontuotteet. Sivustolle voi myös lähettää digitaalisen postikortin ja jakaa omat terveiset retkeltä.

Mukana olevilta yrittäjiltä saadun palautteen mukaan sivusto ja sen aktiivinen sosiaalisen median markkinointi ovat hyvä lisä yritysten omaan markkinointiin. Sen avulla paikalliset toimijat ovat onnistuneet lisäämään palveluidensa tunnettavuutta. Monet matkailijat ja myös oululaiset ovat löytäneet retket.fi -sivujen kautta palveluita, joiden olemassaolosta he eivät ole aiemmin tienneet. Retket.fi onkin hieno esimerkki pienten palveluntuottajien yhteismarkkinoinnin toimintamallista.

Kahden toimintakuukauden aikana Retket.fi -sivuilla on ollut noin 7 000 kävijää. Suurin osa heistä on suomalaisia ja eniten Oulun ja Helsingin seudulta. Retket.fi on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja suuri osa kävijöistä tuleekin Facebookin ja Twitterin kautta. Myös kokonaan uudenlaisia luontopalveluita on konseptoitu sivuston kautta.

Sivusto on toteutettu start-up-hengessä ja sen takana ovat Nouseva Rannikkoseutu ry:n kalastus- ja luontomatkailuhanke sekä Oulun Yritystakomolla toimiva matkailutiimi. Sivuston kehittämistyötä on tehty talkootöinä ja sivustoa ylläpidetään vapaaehtoisvoimin.

[`twib` not found]
Share on LinkedIn