100_tekoa100

OULULAINEN TEKO 100 ON PPSHP:N TULEVAISUUDEN TERVEYDEN MAHDOLLISTAJAT: BIOPANKKI BOREALIS JA OULUHEALTH LABS

27.8.2015
Sata tekoa Oulusta listan viimeisenä tekona palkitaan Pohjois-Suomen Biopankki Borealis ja OuluHealth Labs, jotka molemmat osaltaan tukevat Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -ohjelmaa. Sekä biopankki että OuluHealth Labs ovat merkittäviä hankkeita ja päättävät 100 tekoa Oulusta -kampanjan hienolla tavalla.

Biopankki Borealis aloitti toimintansa heinäkuussa 2015 samalla kun se merkittiin valtakunnalliseen biopankkirekisteriin. Biopankki on ihmisperäisistä näytteistä, kuten kudos-, solu- ja verinäytteistä koostuva kokoelma, jota käytetään lääketieteelliseen tutkimukseen. Näytteet on saatu potilaiden suostumuksella. Biopankin perustajat ovat PPSHP, Oulu Yliopisto, Nordlab, sekä Lapin, Länsi-Pohjan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun sairaanhoitopiirit.

Oulun alueella on hyvät mahdollisuudet ICT-sovellusalueille, jotka liittyvät biopankkitiedon louhintaan, tietoturvaan ja analysointiin. Pohjois-Suomen Biopankki hyödyntääkin alueellisia voimavaroja ja osaamista sekä maamme terveydenhuollon kansainvälisesti merkittäviä menestystekijöitä. Biopankki hyödyttää sekä terveydenhoitojärjestelmää että potilaita parempana ja vaikuttavampana yksilöllistettynä terveydenhoitona, joka on samanaikaisesti myös kustannustehokasta.

Sata tekoa tunnustuksen toisena osana on OuluHealth Labs, joka avataan syksyllä 2015 Kontinkankaan kampukselle. Terveysteknologian ja hyvinvointipalveluiden innovaatio-, testaus- ja kehitysympäristö tarjoaa yrityksille todenmukaisen ympäristön tuotekehityksen eri vaiheisiin. Lisäksi se mahdollistaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työssä syntyneiden ideoiden käytäntöön viemisen. OuluHealth Labsissa mukana ovat PPSHP, Oulun kaupunki ja Oulun ammattikorkeakoulu.

Tulevaisuuden sairaala 2030 on ohjelma, jonka tavoitteena on uudistaa PPSHP:n sairaaloiden toimintaa sekä rakentaa ja perusparantaa kiinteistöt vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja tulevaisuuden haasteita. Tulevaisuuden sairaalaan investointitarpeeksi lähivuosikymmeninä on arvioitu noin 500 miljoonaa euroa. Biopankki ja OuluHealth Labs vievät omalta osaltaan Oulua terveysteknologian kehityksen kärkipaikaksi.

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

100_tekoa65

OULULAINEN TEKO 99 ON KOKO KAUPUNKI ASKELTAA -TERVEYSLIIKUNTAKAMPANJA

24.8.2015
Toiseksi viimeinen teko Sata tekoa Oulusta -listalla on Oulun kaupungin liikuntapalveluiden järjestämä Koko kaupunki askeltaa – maailman ympäri -terveysliikuntakampanja. Tavoitteena on innostaa oululaisia lisäämään arjessa liikkumista keräämällä askelia tai kilometrejä.

Kertyneet matkat voi kuka tahansa ilmoittaa kampanjan nettisivuille, jossa voi myös seurata kaupunkien edistymistä maailman kartalla. Kartalla on nähtävillä, montako kierrosta maailman ympäri kukin kaupunki on kulkenut. Maailmanympärysmatkan reitti kiertää kampanjakaupunkien lisäksi monien kesäolympialaiskaupunkien ja jalkapallon MM-kisakaupunkien kautta.

Kampanja järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Tällöin oululaiset askelsivat yli kolme kierrosta maailman ympäri. Tänä vuonna Oulu on myös haastanut Vantaan, Tampereen ja Turun mukaan kampanjaan. Tavoitteena on paitsi päihittää viime vuoden tulos, myös voittaa leikkimielisessä kisassa toiset kaupungit.

Tänä vuonna Koko kaupunki askeltaa -kampanjassa Oulussa on keskitytty erityisesti lapsiin ja nuoriin. Päiväkotiryhmille ja alakoulujen luokille on osana kampanjaa järjestetty liikunnallisia tapahtumia. Myös muita tapahtumia kampanjan tiimoilta järjestetään ympäri kaupunkia. Koko kaupunki askeltaa -kampanja oli näkyvästi mukana muun muassa Likkojen lenkillä.

Tällä hetkellä kaikki kaupungin ovat askeltaneet yhteensä yli 59 000 km. Ensimmäistä sijaa pitää tällä hetkellä Turku, jolla kilometrejä on kertynyt reippaat 28 000 km. Vielä viikon ajan on Oululla ja muilla kaupungeilla aikaa ottaa kiinni etumatka. Voittajakaupunki julistetaan maanantaina 7.9.

Kisan edistymistä voi seurata reaaliajassa  osoitteessa: www.ouka.fi/kaupunkiaskeltaa

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

100_tekoa65

OULULAINEN TEKO 98 ON SONNISAAREN PANIMO

20.8.2015
Tänä keväänä toimintansa aloittanut Sonnisaaren panimo on Sata tekoa Oulusta listan 98. teko. Sonnisaaren panimon käsityönä tehdyt oluet jatkavat Oulun pitkää oluenpanoperinnettä yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Timo Tyynismaa, Timo Kanniainen, Harri Vaarala sekä Ravintolayhtiö Säkenöivä Voima Oy perustivat käsityöläispanimon kesäkuussa 2014. Panimo valmistaa oluensa käsityönä ja tuotevalikoima on laaja – jopa 34 eri olutta vuodessa.

Panimon peruskivenä on ollut ja on edelleen oululaisuus. Panimon keittolaitteiston suunnittelu ja valmistus on oululaista osaamista. Lupaprosessin jälkeen ensimmäiset oluet olivat myynnissä toukokuussa 2015. Nyt tuotteita on myynnissä vaihtelevasti 5-6 oululaisessa ravintolassa, kuten Oluthuone Leskisessä, Jumpru pubissa ja Roosterissa.

Sekä panimon nimi että sen valmistamat oluet viittaavat Ouluun ja oululaisuuteen. Myös oluen nimissä löytyy paikallisuutta. Valikoimasta löytyy esimerkkinä Intiö Pale Ale ja Qstock Pale Ale. Lisäksi panimo on tehnyt yhteistyötä oululaisen muusikko Kauko Röyhkän kanssa. Tuloksena on olut, joka on nimetty Röyhkän Maa on voimaa -kappaleen mukaan. Valintaraati perusteleekin Sonnisaaren panimon nostamista listalle sillä, että panimo on tehnyt ansiokasta yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa.

Sonnisaaren tuotteilla on ollut paljon kysyntää. Toistaiseksi oluen toimitus on keskitetty Oulun alueelle, mutta kyselyitä on ollut myös muualle. Yhtiö harkitseekin vuosikapasiteetin lisäämistä nykyisestä noin 30 000 litrasta. Näyttääkin siltä, että Oulussa ehdittiin jo kaivata paikallista panimoa, joka valmistaisi laadukkaita käsityöläisoluita. Sonnisaaren panimo julistautuukin paikallisen oululaisen panimoperinteen vaalijaksi ja jatkajaksi.

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

teko_nro97 kopio

OULULAINEN TEKO 97 ON THE IRISH FESTIVAL OF OULU

10.8.2015
Sata tekoa Oulusta listan sijalle 97 nousee The Irish Festival of Oulu. Festivaali on maailman pohjoisin sekä pohjoisen Euroopan merkittävin irlantilaisen kulttuurin festivaali, joka kerää Ouluun irlantilaisen musiikin soittajia ja ystäviä jo 10. kerran.

Tapahtuman taustalla on Brent Cassidy, joka tunnetaan Oulussa irlantilaisen kulttuurin lähettiläänä. Hänen toimestaan festivaali sai myös alkunsa 2000-luvun alkupuolella. Vuonna 2005 perustettiin Irish Music Society of Oulu ja lokakuussa 2006 järjestettiin The Irish Festival of Oulu ensimmäistä kertaa. Tällöin yleisöä oli lähes 2000 henkeä. Kaiken kaikkiaan festivaalista on nauttinut yhteensä pian yli 60 000 henkeä perustamisvuodesta alkaen. Tapahtumaa järjestetään edelleen tiimityöllä ja pääosin vapaaehtoisvoimin. Yhdistävänä tekijänä on intohimo irlantilaista musiikkia ja kulttuuria kohtaan.

The Irish Festival of Oulu ei ole pelkästään musiikkifestivaali, vaan tuo esille irlantilaisen kulttuurin monipuolisesti. Alusta saakka ohjelmassa on ollut mukana muun muassa tarinankerrontaa, runoja, elokuvia, kursseja, esitelmiä ja teatteria. Tänä vuonna festivaaliohjelma on entistä laajempi ja mukana on esimerkiksi Gaelilaista jalkapalloa ja paljon erilaisia kursseja, kuten musiikkityöpaja, tanssikurssi, Irlannin kielen kurssi ja ensimmäistä kertaa ikinä irlantilainen kokkaus-kurssi. Myös osa esiintyjistä, kuten Flook ja Réalta pitävät työpajoja ja osallistuvat muihin järjestettyihin tapahtumiin.

Syys-lokakuun vaihteessa järjestettävän tapahtuman pääesiintyjä on tänä vuonna kuuden Grammyn voittaja The Chieftains, joka on maailman tunnetuin kelttibändi ja irlantilaisen kansanmusiikin legendaarinen sanansaattaja. Festivaalin jokainen konsertti tulee tarjoamaan erityylistä musiikkia eri alueilta. Yleisöksi saapuvia ryhmiä on tulossa Iso-Britanniasta, Irlannista, Venäjältä, Ruotsista ja ympäri Suomea. Juhlavuoden tavoitteena on 8 500 kävijää. The Irish Festival of Oulu on merkittävä ja kokemisen arvoinen tapahtuma Oulun syksyssä.

www.irkku.fi

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

teko_nro96

OULULAINEN TEKO 96 ON OULUN JUHLAVIIKOT

10.8.2015
Parhaillaan menossa oleva Oulun juhlaviikot saa Sata tekoa Oulusta -listan tunnustuksen numero 96. Elokuun ajan kestävät juhlaviikot pitävät sisällään laaja-alaisesti erilaisia kulttuuritapahtumia ympäri kaupunkia ja lähikuntia.

Ohjelman muodostavat Elojazz, Oulunsalo Soi, Oulun Muusajuhlat, Jalometalli, Koiteli Elää, Oulun Musiikkivideofestivaalit, Ilmakitaransoiton MM-kisat, Oulun Taiteiden Yö ja Time Tunnel kymmenine oheistapahtumineen. Oulun juhlaviikoilla nautitaan myös pienten yleisöjen ja suurten elämysten Makrokonserteista ja yhteistyökumppaneiden Ekstrat-tapahtumista. Oulun juhlaviikot esittää -tapahtumasarjassa nostetaan esille seudun taiteilijoita.

Viidennet Oulun juhlaviikot kokoavat jälleen yhteen loppukesän monipuolisen kulttuuritarjonnan. Näyttämöinä toimivat konserttisalit ja kirkot, ravintolat ja kahvilat, kirjastot, puistot, aukiot ja kadut.

Ohjelmasta löytyy jokaiselle jotakin. Oulunsalo soi -kamarimusiikkifestivaaleilla on tarjolla kamarioopperaa ja raskaampi musiikki jylisee Jalometalli-festareilla. Oulun Taiteiden Yössä taidetta on esillä keskustan alueella mitä monimuotoisimmissa kokonaisuuksissa. Loppukuusta nautitaan kirjallisuuden ja sanataiteen Muusajuhlista ja musavideofestareilla on tarjolla musiikkia livenä ja liikkuvana kuvana. Oulun juhlaviikkojen loppupuolella kisataan ilmakitaransoiton maailmanmestaruudesta jo 20. kerran.

Oulun juhlaviikkoja koordinoi joulukuussa 2010 perustettu Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys ry. Yhdistys pyrkii vahvistamaan alueen kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä esimerkiksi erilaisilla hankkeilla. Parhaillaan yhdistys toteuttaa hanketta, jolla edistetään tapahtumien saavutettavuutta muun muassa esteettömyyden ja viestinnän eri osa-alueiden näkökulmista.

Yhdistys toimii siis seudullisen tapahtumaverkoston kehittäjänä ja tapahtumatuotannon sateenvarjona kooten elokuun kulttuuritapahtumat Oulun omiksi juhlaviikoiksi. Teko onkin hieno esimerkki alueellisten toimijoiden yhteistyöstä, jonka ansiosta ihmisten on helppo löytää monipuolisesti tapahtumiin ympäri kaupunkia.

www.oulunjuhlaviikot.fi

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

100_tekoa95V_pieni

OULULAINEN TEKO 95 ON GO ARCTICIN ILIMANEN OULULAINEN ELÄMYS

16.7.2015
Sata tekoa Oulusta lista täydentyy Go Arcticin ilimainen oululainen elämys -kampanjalla, joka saa tunnustuksen numero 95. Kampanja on hieno osoitus siitä, miten pienillä teoilla voi levittää hyvää mieltä ja ilmaiseksi.

Go Arctic päätti viime syksynä jakaa oululaisen elämyksen kerran kuukaudessa yhden vuoden ajan. Joka kuukausi Go Arctic tuottaa itse tai on mukana tuottamassa yhtä tapahtumaa Oulun alueella ilmaiseksi. Ilmaisia elämyksiä on tähän mennessä päästy kokemaan muun muassa koskenlaskussa, Tietomaan tornin laskeutumisessa ja kummituskierroksella.

Kampanjaan on haastettu myös yritykset ja oululaiset. Ajatuksena on, etteivät elämykset vaadi aina isoja valmisteluja, rahaa tai hienoja varusteita vaan ne ovat kaikkien saavutettavissa. Ilmainen elämys voi olla esimerkiksi leikkipuisto, valokuvanäyttely, koiranulkoilutuspaikka tai piknik-paikka. Kuka tahansa voi jakaa ilmaisen elämyksen Facebookissa, Twitterissä tai Instagrammissa tunnisteella #ilimanenoululainenelämys. Tavoitteena on, että vuoden lopussa kaikilla oululaisilla on käytössä pitkä lista ilmaisia elämyksiä.

Mukaan Go Arcticin haasteeseen ovat lähteneet esimerkiksi Hotelli-ravintola Lasaretti, jonka tiloissa järjestettiin tammikuun oululainen taide-elämys audiovisuaalisena taideteoksena. Muita kumppaneita ovat olleet Oulun seudun oppaat ry, Koiteli elää ry, Kierikkikeskus, Tietomaa ja Rautatieharrastajat ry.

Kampanja on saanut myönteistä huomiota ja esimerkiksi paikat koskiuintiin ja Tietomaan tornin laskeutumiseen täyttyivät vuorokaudessa. Kaikkiin tapahtumiin ei ole paikkarajoituksia.

Kampanja aloitettiin lokakuussa 2014. Ilmaisia tapahtumia on vielä tulossa elo-, syys- ja lokakuussa. Syksyllä järjestetään ainakin yksi perheille suunnattu ilmaistapahtuma. Kampanjan vuosi päättyy Valoa Koiteli! -tapahtumaan marraskuussa.

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

100_tekoa94V_pieni

OULULAINEN TEKO 94 ON RETKET.FI -SIVUSTO

16.7.2015
Sata tekoa Oulusta -listan 94. teko on retket.fi -luontomatkailusivusto, joka esittelee Oulun alueen luontomatkailupalveluja. Sivuston tavoitteena on auttaa matkailijoita ja alueen asukkaita löytämään paremmin alueen monipuoliset luontomatkailupalvelut ja niitä tuottavat pienet yritykset.

Toukokuussa avatulla sivustolla on esillä yli 30 palveluntuottajaa ja yli 70 erilaista matkailupalvelua. Retket.fi -sivuston kautta löytyy tietoa paikallisten palveluntarjoajien retkistä ja aktiviteeteista: esimerkiksi täydenkuun tähtiretki, merirysän kokeminen ja tutustumisretki luonnon villiyrtteihin. Teemana voi olla esimerkiksi kalastus, luontoretki, maaseutu, melonta tai luonnontuotteet. Sivustolle voi myös lähettää digitaalisen postikortin ja jakaa omat terveiset retkeltä.

Mukana olevilta yrittäjiltä saadun palautteen mukaan sivusto ja sen aktiivinen sosiaalisen median markkinointi ovat hyvä lisä yritysten omaan markkinointiin. Sen avulla paikalliset toimijat ovat onnistuneet lisäämään palveluidensa tunnettavuutta. Monet matkailijat ja myös oululaiset ovat löytäneet retket.fi -sivujen kautta palveluita, joiden olemassaolosta he eivät ole aiemmin tienneet. Retket.fi onkin hieno esimerkki pienten palveluntuottajien yhteismarkkinoinnin toimintamallista.

Kahden toimintakuukauden aikana Retket.fi -sivuilla on ollut noin 7 000 kävijää. Suurin osa heistä on suomalaisia ja eniten Oulun ja Helsingin seudulta. Retket.fi on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja suuri osa kävijöistä tuleekin Facebookin ja Twitterin kautta. Myös kokonaan uudenlaisia luontopalveluita on konseptoitu sivuston kautta.

Sivusto on toteutettu start-up-hengessä ja sen takana ovat Nouseva Rannikkoseutu ry:n kalastus- ja luontomatkailuhanke sekä Oulun Yritystakomolla toimiva matkailutiimi. Sivuston kehittämistyötä on tehty talkootöinä ja sivustoa ylläpidetään vapaaehtoisvoimin.

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

teko93

OULULAINEN TEKO 93 ON ROTUAARI PIKNIK

7.7.2015
Jo 16. kerran järjestettävä Rotuaari Piknik on 100 tekoa Oulusta listan 93. teko. Neljä päivää kestävä kaupunkifestari pitää sisällään viihtyisää ohjelmaa ja vauhdikkaita esiintymisiä suomalaisilta huippuartisteilta. Huiman suosion saanut tapahtuma kerää vuosittain Oulun ydinkeskustaan kymmenen tuhatta festarivierasta ja on näin ollen yksi Oulun suosituimmista kesätapahtumista.

Rotuaari Piknik on saanut alkunsa ravintoloitsija- ja festarijärjestäjä Ilpo Sulkalan ideasta, joka juontaa aina 1980-luvun loppupuolelle saakka. Tuolloin syntyi ajatus kaupunkifestivaalista, joka järjestettäisiin Rotuaarin kävelykatualueella. 1991 järjestettiinkin ensimmäinen Katukarnevaalit tapahtuma, joka keräsi kahden illan aikana tuhansittain ihmisiä kävelykatu Rotuaarille. Katukarnevaaleja järjestettiin aikanaan neljä vuotta, jonka jälkeen tapahtuma haudattiin muutamaksi vuodeksi ja synnytettiin uudelleen vuonna 2000 ja nyt Rotuaari Piknik nimen alla. Ideana oli järjestää laadukas kaupunkifestivaali Oulun ytimessä, keskeisellä ja turvallisella paikalla. Ohjelmiston haluttiin olevan suosituimpia kotimaisia huippuartisteja.

16 vuoden aikana Rotuaari Piknik ei juuri ole muuttanut muotoaan. Tapahtuman kokoa ei ole haluttu kasvattaa ja suomalaisista huippuartisteista pidetään edelleen kiinni. Taustalla on aina ollut ajatus, että tapahtuma tukee jo alueella olevaa perusliiketoimintaa, kuten ravintola- ja hotelliyrityksiä sekä kaupungin shoppailumaailmaa. Tässä tavoitteessa on selkeästi onnistuttu, sillä esimerkiksi hotellien varauskalenterit ovat täyttyneet Rotuaari Piknikin ansiosta.

Tänä vuonna tapahtuman suosio näyttää pysyvän viime vuosien tasolla. Perjantai-illan liput myytiin loppuun jo yli viikkoa ennen tapahtumaa ja yhteensä lippuja ennakkoon on myyty 2.7. mennessä jo yli 6 000 kappaletta.

Sulkala kuvailee Rotuaari Piknikkiä keskikaupungin puutarhajuhlaksi, johon oululaiset kerääntyvät tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja hyvän musiikin äärellä.

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

teko92-01

OULULAINEN TEKO 92 ON HALTIAN, JONKA TUOTE THINGSEE ONE VALITTIIN INNOVAATIOKILPAILUN FINAALIIN

2.7.2015
100 tekoa Oulusta listan 92. teko on oululainen yritys Haltian, joka on erikoistunut langattoman teknologian innovatiiviseen suunnitteluun, tuotekehitykseen ja tuotteistukseen. Haltian Oy on tarjonnut monipuolista suunnittelupalvelua vasta noin 2,5 vuotta, mutta sen merkitykset alueelle ovat merkittävät. Liikevaihto oli viime vuonna 7,8 M€ ja Oulun alueella Haltian työllistää jo yli 70 henkilöä. Vaikka yrityksen kasvu on ollut nopeaa, on liiketoiminta ollut kannattavaa ja yritystoimintaa on pystytty rahoittamaan tulorahoituksella. 

Thingsee One on Haltianin tytärhtiö Thingsee:n kehittämä älykäs sensorilaite. Avoimen lähdekoodin myötä ”esineiden internetin ihmelaitteen” käyttöä voi muokata omien tarpeiden mukaan. Thingsee Onen toiminta perustuu laitteiden väliseen kommunikointiin, joka mahdollistaa sen käytön esimerkiksi paikantamisessa tai autovahtina.

Mistä tahansa laitteesta ei ole kyse, sillä Thingsee One valittiin viime viikolla kansainvälisen innovaatiokilpailun finaaliin. Cloud Innovations World Cup -kilpailun tavoitteena on tukea uraa uurtavien pilviratkaisujen ja -sovellusten kehitystä. Tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui yli 300 ehdokasta, joista parhaat 24 valittiin viiden eri kategorian finalisteiksi. Kategorioiden voittajat julkistetaan 8. heinäkuuta.

Haltian on hieno esimerkki yrityksestä ja ihmisistä, jotka eivät ole taipuneet ict-murroksen alla, vaan ovat pystyneet rakentamaan kansainvälistä kannattavaa liiketoimintaa. Toiminta on ollut kansainvälistä jo perustamisesta lähtien ja viime vuonna toiminta laajentui myös Piilaaksoon, Sunnyvaleen. Silti yrityksen arvoissa on vahvasti pohjoissuomalaisen osaamisen tukeminen ja alueen maailmanluokan osaajien työllistäminen mahdollisimman mielenkiintoisiin ja haastaviin tehtäviin myös tulevaisuudessa.

[`twib` not found]
Share on LinkedIn

teko91-01

OULULAINEN TEKO 91 ON OUMAN, JOKA VALITTIIN KAUPPALEHDEN KOKOAMALLE SATA SUOMEN NOPEINTA KASVUYRITYSTÄ -LISTAN KÄRKIPAIKALLE

2.7.2015
91. oululainen teko on taloyhtiöille energiatehokkuuspalveluja tarjoava Ouman Energiatehokkuuspalvelut Oy, joka nousi Kauppalehden kokoamalle sadan nopeimman kasvuyrityksen listan kärkeen. Oumanin kasvuvauhti on ollut hurjaa, siitä kertoo yli 7 800 annualisoitu kasvuprosentti. Yllättäjänä pidetty Ouman kiilasi listalla ohi peliyhtiö Supercellin selkein luvuin.

Ouman Energiatehokkuuspalveluiden päätuote on vesikiertoiseen patterilämmitysverkostoon ja lämmönsäätöautomatiikkaan liitettävä Lämmönvahti. Järjestelmä ottaa huomioon auringon, ihmisten ja kodinkoneiden tuottaman lämmön ja vähentää keräämänsä tiedon pohjalta taloyhtiöiden turhaa lämmittämistä.

Kempeleläinen Oumanilla on toimipisteet Oulun ja pääkaupunkiseudun lisäksi 11 kaupungissa. Energaitehokkuuspalveluiden liikevaihto on harpannut muutamassa vuodessa 5,1 miljoonaan euroon. Koko konserni työllistää yhteensä 250 henkilöä, joista noin 60 Oulun seudulla. Myös tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä yritys lähti pari vuotta sitten Ruotsiin ja toimii nyt Tukholmassa ja Göteborgissa. Sieltä tulee nyt vajaa kymmenes yrityksen liikevaihdosta, mutta kasvunvaraakin riittää.

Pohjois-Pohjanmaa ja Oulun seutu on kasvattanut osuuttaan kasvuyritysten joukossa ja noussut kasvuyritysten toiseksi yleisimmäksi kotipaikaksi. Valintaraati pitääkin Oumania hyvänä esimerkkinä kansainvälisesti menestyvästä kasvuyrityksestä.

Kauppalehden kokoama sata nopeinta kasvajaa lista: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/sata-suomen-nopeinta-kasvuyritysta/bDa27PHq

 

[`twib` not found]
Share on LinkedIn